Ihmiskunnan ainoa toivo tekee omannäköistään elokuvaa. Genreistä ei välitetä vaan tarina määrää muodon. Draaman joukkoon on mahtunut niin komediaa kuin kollaasiakin. Arkinen symboliikka, metatasojen tuominen osaksi elokuvan todellisuutta, fiksaatiot matkaan ja kurkottamiseen sekä pohjaton tietämättömyyden ihannointi ovat kuva kuvalta toistuvia elementtejä.
Tärkeintä Ihmiskunnan ainoassa toivossa on sen toimiminen nimenomaan ryhmänä, vaikka tiimin sisällä onkin ohjeellinen työnjako. Rooleista huolimatta jokainen tekee kaikkea mitä osaa; kun elokuvaa suunnitellaan, käsikirjoitusta käsitellään yhdessä, ja koko tiimin kokemukset pyritään käyttämään hyväksi. Toki välillä joudutaan lainaamaan avustajia myös ulkopuolelta, kun tarvitaan lisäresursseja valoihin, puvustuksiin ja kuljetuksiin tai yksinkertaisesti paikkaamaan opiskelukiireiden tervanevassa rämpivää jäsentä.
Toistaiseksi Ihmiskunnan ainoa toivo on vielä ryhmä aloittelevia harrastajia, ja se saattaa toisinaan näkyä myös elokuvissa. Sen ei pidä kuitenkaan antaa hämätä; jos kuva on huono, pitää vain katsoa hieman tarkemmin.
Tavoitteemme on (yhä) Uusi Kino.
Takana Liisa, Ismo ja Tomppa, etualalla Late, Niksu ja Lara.
