kansielokuvatryhmapalautearkistoarkistolyhytelokuvia


Normaaliperusviiva

Yks päivä mä etin netistä, että mitä se on tehnyt sen jälkeen


Kahdeksan vuotta sitten valmistui pari kuukautta aiemmin perustetun ryhmämme toinen elokuva, Elokuvissa. Se kertoi Vesasta, joka matkusti joka päivä samalla bussilla kiehtovan Veeran kanssa. Eräällä matkalla heidän polkunsa ristesivät: Vesa otti riskin, ja pyysi Veeraa elokuviin.

Tytöistä ja pojista tuli teema, johon palattiin vielä useamman kerran alkuvuosien leffoissamme: Sokeri, Hyppy, Matkaseura, Ensimmäinen, Enkeli, Rannalla... Sitten tarinoihin tuli siskoja ja veljiä, isiä ja äitejä. Tytöt ja pojat jäivät sivurooleihin.

Normaaliperusviiva on jonkinlainen metajatko-osa näille varhaisille elokuvillemme. Tytöistä ja pojista on tullut tyttöjä ja poikia, jotka vilkuilevat taaksepäin. Aika on kulunut, paikka on vaihtunut, ja joitakin lankoja on jäänyt punomatta yhteen. Tarina ei kerro miten Vesalle ja Veeralle lopulta kävi. Ehkä joku pohtii aina silloin tällöin iltaisin, millä linjalla Veera mahtaa nykyään matkustaa.

Normaaliperusviiva kertoo luokkakokouksesta, johon poika, elokuvan päähenkilö, ei mennyt. Sen jälkeen hän on alkanut nähdä unia. Unessa poika yrittää lähestyä Kristiinaa, tyttöä, joka istui ikkunan vieressä - mutta Kristiina ei ole antanut anteeksi. Poika haluaisi selvittää asian, mutta ei ihan tarkkaan tiedä miten.

Elokuvan päärooleissa näyttelevät Juuso Pekkinen (Meitä on käsiteltävä varovasti), Julius Lavonen (Koti-ikävä) ja Niina Koponen.


Normaali perusprojekti

Normaaliperusviivan työryhmä
Eturivissä: Lauri Räty, Ismo Kiesiläinen, keskellä: Eevi Savolainen, Juuso Pekkinen, Elektra Kaskentaus, Niina Koponen, Julius Lavonen, Heta Hakola, takana: Kim Wirtanen, Katariina Väisänen, Martti Anttila, Niko Setälä, Susanna Kangas, Lauri Kangas, Markus Bergman



















Lyhytelokuva 26 min 40 s
Valmistunut 9/2007

Käsikirjoitus ja ohjaus Ismo Kiesiläinen
Kuvaus Lauri Räty
Tuotanto Ismo Kiesiläinen, Eevi Savolainen
Järjestäjä Niko Setälä
Leikkaus Ismo Kiesiläinen
Äänitys Lauri Kangas
Äänisuunnittelu Kim Wirtanen
Lavastus Heta Hakola
Musiikki Martti Anttila, Markus Bergman

Rooleissa Juuso Pekkinen, Julius Lavonen, Niina Koponen, Elektra Kaskentaus, Katariina Väisänen, Nella Turkki

KATSO ELOKUVA
Hyvälaatuinen WMV 226 Mt
Normaalilaatuinen WMV 100 Mt
Nörttiversio XVID 265 Mt

Arvostele elokuva >>

KUUNTELE MUSIIKKIA
Normaaliperusbiisi 4 Mt
Lisää musiikkia >>

KUVIA ELOKUVASTA
Elokuvasta >>
Ennen kuvauksia >>
Kuvauksista >>
Kohtauksia >>
Työryhmä >>

ELOKUVAN TEKEMISESTÄ UUSI! Muistiinpanoja normaaliperusviivalta -video WMV 125 Mt, 17 min
Ohjaajan sanat >> Kuvaussuunnitelma ja käsikirjoitus (PDF)
Kuvakäsikirjoitus (PDF, 2,5 Mt)


Juliste




(C) Ismo Kiesiläinen, Ihmiskunnan ainoa toivo 2007