kansielokuvatryhmapalautearkistoarkistolyhytelokuvia

Enkeli

Kuoro. Laajakuva. Hitaasti vaihtuvat alkutekstit taustanaan myöskin varsin verkkaisesti vaihtuvia lähikuvia kasvoista. Valot. IAT:n kohtalon oikukkuutta kuvaava "yllättäen" ihmissuhdeaiheinen lyhytelokuva, Enkeli, tekee alun massiivisuudellaan vaikutuksen. Toisaalta vaikuttava alku asettaa liian suuret odotukset ja kokonaisuutena Enkelistä jää kuitenkin osittain viimeistelemätön kokemus.

Enkeli lienee IAT:n ensimmäisiä projekteja, jossa valoilla on todella tärkeä rooli. Valitettavasti viimeistelemättömyys valojen käytössä näkyy vielä lopputuloksessakin: taustavalon kirkkaus vaihtelee epämääräisesti kohtausten välillä rikkoen kokonaisuutta ja asettaen samalla epäjohdonmukaisia lämpötilaeroja kohtauksiin. Jälleen jälkikäsittelyllä olisi voinut edes hieman yrittää paikata sitä, mitä kuvaushetkellä ei välttämättä tullut havaittua. Ristiriitaiselta tuntuu myös se, että valot saavat kuvan tuntumaan lämpimältä, vaikka päähenkilöt ovat pukeutuneet villapaitoihin, heidän kasvot punottavat ja uloshengitetty ilma tiivistyy. Voihan sen kyllä halutessaan ajatella Enkelin fantasiamaailmaan liittyvänä tehokeinona.

Valo-ongelmien lisäksi Enkelin juonesta löytyy eräs kausaalinen ongelma: miten Amorin osuminen itseensä saa tytön välittömästi hylkäämään pojan penkille yksin istumaan, vaikka vielä hetki sitä ennen nuoripari "keskusteli" onnellisuutta puhkuen? Ehkä tämä sitten on mahdollista, tai minä olen löytänyt kausaalisen suhteen sieltä, missä sitä ei ole, mutta pientä selkiinnyttämisen varaa tilanteessa kuitenkin olisi. Vastaavasti pohdituttamaan on myös jäänyt vieläkin aikaisemmin esiintyvä ilmeisesti ensimmäinen Amorin perspektiivistä kuvattu valaistukseltaan hämärä kuva, jossa Amor mahdollisesti tähtäilee ensimmäistä kertaa puiden takaa. Jotenkin Amorin esiintulo vain tuntuisi vakuuttavampi enemmän ilman tuota epäselvää kohtausta.

Viimeisenä morkattavana asiana mainittakoon Enkelin loppupuolelta Amorin ja pojan väliset vuorosanat metsäpolulla. Ne kuulostavat jotenkin "steriileiltä", jälkiäänitetyiltä ja siten epäuskottavilta. Aivan kuin niistä jäisi puuttumaan "tila". Joka tapauksessa ne erottuvat häiritsevästi elokuvan muusta dialogista.

On Enkelissä toki paljon hyviäkin asioita. Ensimmäisenä tietysti jo elokuvan alussa yllättävä poikkeuksellisen hyvä taustamusiikki. Enkelin edetessä musiikki osoittautuu myös myötäilevän onnistuneesti tarinan kulkua (tai sitten päinvastoin). Lukuunottamatta paria minua henkilökohtaisesti ihmetyttämään jäänyttä yksityiskohtaa myös Enkelin kuvaus ja näyttely ovat ainakin amatöörin silmää miellyttäviä. Erityisesti Enkelin loppupuolla metsäpolulla tapahtuva kävelykohtaus, jossa Armor seuraa poikaa, teki minuun kuvauksellaan vaikutuksen. Sekä Amorin että pojan kuvat etenevät tilassa vuorotellen samalla tasaisella nopeudella - kuin musiikin mukana leijailen.

Mielenkiintoinen on myös Enkelin kuvaus Amorista. Ainakin minulle Amorista tulee ensimmäisenä mieleen kuva "sokeasta enkelistä", kuvia pienistä patsaista, joissa Amor-enkelillä on side silmillään. Onhan se olemassa sanontakin: "Rakkaus on sokea./Sokea kuin rakkaus." Enkelin kertomus Amorista ainoastaan pienoisen harjoittelun tarpeessa olevana rakkauden lähettiläänä on jo huomattavasti edellistä näkemystä positiivisempi. Sehän lupailee, että harjoittelun myötä Amorin taidot saattaisivat jopa kehittyä. Ehkä meillä jokaisella on oma pikku Amor, joka tarpeeksi monen epäröinnin ja hutin jälkeen onnistuu tehtävässään.

Enkeli päättyy Amorin ja tämän ystävän väliseen hysteeriseen naurukohtaukseen. Kaikessa teennäisyydessään se ehkä kuitenkin palauttaa katsojan elokuvan fantasiamaailmasta takaisin maan pinnalle tunnettuun todellisuuteen. Todellisuuteen, jossa yksilön on rationaalisen tieteen noususta huolimatta yhä itseään helpompi syyttää yliluonnollisia voimia pienen ihmisen tunteilla leikkimisestä.

Asko Soukka
asko.soukka@iki.fi http://www.iki.fi/asko.soukka/









Katsomo









Tietoa Enkelistä
Lisää arvosteluja




(C) Ismo Kiesiläinen, Ihmiskunnan ainoa toivo 2002